.. _metsikkosimulaattori: Metsikkösimulaattori ==================== Johdanto ******** Tämä dokumentti sisältää SIMO-järjestelmän metsikkötason simulaattorin kuvauksen. Simulaattorissa käytetään Vuokilaisen ja Väliahon, Mielikäisen, Oikarisen sekä Saramäen metsikkötason kasvumalleja. Kuvaus on tarkoitettu antamaan sekä järjestelmän käyttäjille että järjestelmän ylläpitäjille ja kehittäjille yleiskuvan niistä tiedoista ja toiminnoista, joita metsikkötason malliketjut sisältävät. Lisäksi on kuvattu malliketjujen rakennetta. Metsikkötason kasvumallit tarkoittavat sitä, että koko puujoukon kasvua kuvataan muutaman sen edustaman tunnuksen avulla (pohjapinta-alan ja valtapituuden kasvu). Toimenpiteiden toteutuksen yhteydessä puulajiositteille luodaan lisäksi kuvauspuut apteerausta varten. Muuten puutason tietoa ei käytetä. Ositetasolla puhutaan taimikko-ositteesta, kun ositteeseen kuuluu vähintään yksi alle 1,3 m pitkä puu. Kuviotasolla puhutaan taimikkokuviosta, jos jokin kuvion osite on taimikko-osite eli sillä on vähintään yksi alle 1,3 m pitkä puu. Näin huomioidaan laskelmissa niiden puiden läsnäolo, joilla ei vielä ole rinnankorkeusläpimittaa. Dummy-muuttujien kohdalla asetettu arvo ilmaistaan numeroin 0 tai 1. Metsikkötason simulointia ei tällä hetkellä käytetään suunnittelujärjestelmissä, vaan käytössä ovat puutason kasvumallit. Pitkällä aikavälillä puutason mallit saattavat kuitenkin tuottaa epäluotettavia ennusteita ja toisaalta suuralueiden suunnitteluun ne ovat usein laskennallisesti liian raskaita. Tällaisissa tapauksissa metsikkötason kasvumalleille voisi olla tarvetta. Tavoitteina erilaisten simulaattoreiden kehittämiselle voidaan siten nähdä koko metsäsuunnittelun laskelmien keventäminen (tarkoituksenmukaiselle tasolle tavoitteen mukaan) ja luotettavuuden parantaminen. Malliketjut *********** Malliketju: * Complete data * Calculate missing variables lasketaan vain kerran simuloinnin aluksi aineiston täydentämiseksi vastaamaan simulaattorin tarpeita. Näitä malliketjuja käytetään tavanomaisen kuviottaisen arvioinnin tuloksena tuotetun keskitunnustiedon kanssa. Simulointiin, nykytilan laskentaan tai metsikön tulevaisuuden tilan ennustamiseen käytetään ketjuja: * Regeneration * Grow seedling stratum * Grow stratum * Update basic attributes * Generate trees * Generate tree attributes * Calculate biomass * Calculate stand value growth * Calculate stand productive value Toimenpiteet toteutetaan malliketjulla: * Harvests * Silvicultural operations Harvests sisältää hakkuiden ja Silvicultural operations metsänhoitotoimenpiteiden toteutuksen. Lisäksi toimenpiteiden pakotusta varten on oma malliketjunsa: * Forced operations Aineiston täydennysketjut ************************* Complete data ------------- Käytetään aineiston kuvio- ja ositetietojen täydentämiseen ennen kasvatuksessa tarvittavien muuttujien laskentaa. Ketjua käytetään vain kerran kullekin aineistolle. *Chain Complete stand attributes* Käytetään kuvion maantieteellisten, kuvion maaperää ja metsähoidollisten toimenpiteiden tilaa kuvaavien tunnusten laskentaan. Asetetaan kuviotason muuttujien oletusarvoja. Jos ositetta ei ole, asetetaan aukea-muuttujan arvoksi 1. Metsätalousmaakuvioille lasketaan kuntatietoihin perustuen YKJ mukaiset koordinaatit, jos koordinaateilla ei aineistossa alunperin ole arvoa. Lasketaan EUREF_FIN -järjestelmän mukaiset maantieteelliset koordinaatit. Näiden koordinaattien avulla lasketaan sijainnin mukaan määräytyvien muuttujien kuten korkeus merenpinnasta ja lämpösumma arvot. Asetetaan hinta-alueeksi 1. Sijainnin mukaan voidaan hintatauluihin määritellä toimenpiteille erilaiset hinnat. Tällä hetkellä on käytössä vain yhdet hinnat eli hinta-alue 1 tarkoittaa koko maata. Edelleen asetetaan maaluokaksi keskikarkea moreeni, jos maaluokkaa ei aineistosta löydy. Oletusarvona asetetaan kantojen nostossa hehtaarille jätettävien kantojen lukumääräksi 25. Jos maaluokka on savi, asetetaan hehtaaria kohti nostamatta jäävien kantojen lukumääksi 50. Bioenergian keruumallia varten asetetaan kantojen_keruu ja oksien_keruu -muuttujille arvoksi 1. Edelleen asetetaan kantojen ja oksien keräämiseen bioenergiatarkoitukseen sopimattomilla kohteilla kantojen_keruu ja oksien_keruu -muuttujille arvoksi 0. Asetetaan niiden kuvioden kehitysluokaksi aukea ala (1) ja ikäluokaksi 0, joilla ei ole ositteita. Lopuksi tarkastellaan vielä muuttujaa, joka kertoo kuluneen ajan viimeisestä ojituksesta kuviolla. Jos aika_ojituksesta -muuttuja puuttuu, mutta ojitusvuosi on sen sijaan tiedossa, lasketaan aika ojituksesta. Jos sekä aika_ojituksesta että ojitusvuosi puuttuvat, asetetaan aika_ojituksesta -muuttujan arvoksi nolla. *Chain Complete stratum variables* Käytetään puulajiositteen alkuarvojen asettamiseen. Asetetaan puulajiositteille muuttujien oletusarvoja, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Calculate missing attributes ---------------------------- Käytetään aineiston kuvio- ja ositetietojen täydentämiseen ennen puuston kasvatusta. Ketjua käytetään vain kerran kullekin aineistolle. Tarvittavat lisätiedot riippuvat puulajista (eri puulajeilla on erilaisia malleja, joihin tarvitaan tiettyjä muuttujia). *Chain Assign missing initial variables to stratum* Käytetään ositetason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Lasketaan puulajiositteelle ikälisä, siis aika, joka kuluu puun kasvamiseen rinnankorkeuteen. Jos ositteen keskiläpimitta on suurempi kuin nolla, tarkistetaan, että keskiläpimitan ja keskipituuden suhde on järkevä. Keskipituusarvoa käytetään edelleen valtapituuden määrittämiseen. Lasketaan runkoluku, jos sitä ei vielä ositteella ole. Lopuksi lasketaan ositteen pohjapinta-ala, jos keskiläpimitta on suurempi kuin nolla, mutta pohjapinta-alan arvoa ei ole. Määritetään onko kyseessä taimikko-osite. Jos kyseessä on taimikko-osite asetetaan puuttuvia arvoja - ei kuitenkaan mäntyositteelle, koska sille on käytössä myös taimikkomallit. Lasketaan ositteen kuoreton pohjapinta-ala sekä rinnakorkeusikä puulajeittaisilla malleilla. Lehtipuille lasketaan lisäksi kannonkorkeusikä. Jos kannonkorkeusikä saa negatiivisen arvon, sen arvoksi asetetaan nolla. Lopuksi asetetaan muotoluvun oletusarvoksi 0,5 ja lasketaan ositteen tilavuus. *Chain Count number of strata and calculate stand attributes* Käytetään kuviotason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Lasketaan kuvion runkoluku sekä odotettavissa oleva runkoluku. Edelleen lasketaan ositteiden lukumäärä ja aritmeettinen keskipituus. Aritmeettinen keskipituus tarkoittaa tässä ositteiden keskipituuksien keskiarvoa. Summataan kuvion pohjapinta-ala, lasketaan koivun osuus pohjapinta-alasta sekä kuoreton pohjapinta-ala. Jos pohjapinta-ala on suurempi kuin nolla, lasketaan keskiläpimitta ja keskipituus pohjapinta-alalla painottaen. Kuvion valtapituudeksi, pääpuulajiksi ja iäksi määräytyy sen ositteen arvo, jonka pohjapinta-ala on suurin. Jos pohjapinta-ala on nolla, asetetaan myös keskiläpimitta nollaksi. Keskipituus lasketaan tällöin runkoluvulla painottaen. Edelleen kuvion valtapituudeksi, pääpuulajiksi ja iäksi määräytyy sen ositteen arvo, jonka runkoluku on suurin. Lasketaan tilavuus, jos se puuttuu. Lopuksi lasketaan vielä kasvupaikkaindeksi puulajeittaisilla malleilla. *Chain Whether stratum belongs to upper storey* Käytetään ositetason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Lasketaan kuuluuko osite ylempään jaksoon. Ositteen kuuluminen ylempään jaksoon tulkitaan vertaamalla kuvion aritmeettista keskipituutta ositteen pohjapinta-alalla painotettuun keskipituuteen. *Chain Calculate attributes if stand is two-storey* Käytetään kuviotason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Ositteiden tietoja käyttäen tulkitaan onko kuvio kaksijaksoinen. Kaksijaksoisilla kuvioilla lasketaan sekä ylempään että alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos eri ositteisiin kuulumisen tulkinnan kanssa on ollut ongelmia eli ylemmän tai alemman jakson ositteiden lukumäärää ei ole laskettu (esim. kaikki ositteet kuuluvat ylempään jaksoon, siis kyseessä on yksijaksoinen kuvio), asetetaan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumääräksi nolla. Tällöin myös kaksijaksoisuudesta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 0 eli kuvio tulkitaan yksijaksoiseksi. *Chain Update upper-storey attribute if problems defining two-storey stand* Käytetään, kun kaksijaksoisuuden määrittelyn kanssa on ollut ongelmia puustoisella kuviolla. Tällöin myös ositetasolla virheellinen tieto kuulumisesta ylempään jaksoon korjataan. *Chain Calculate missing attributes to stand* Käytetään asetettaessa simuloinnissa tarvittavia kuviotason muuttujia puustoisella kuviolla. Aluksi, jos kuvion pääpuulaji on hieskoivu, asetetaan hieskoivumuuttujan arvoksi 1. Jos kyseessä on kaksijaksoinen kuvio, lasketaan sekä ylemmän että alemman jakson keski-ikä. Tämän jälkeen lasketaan jaksojen ikäero. Ikäeroa käytetään ylispuustoisen taimikon määrittämiseen kehitysluokkamallissa. Ennen kuvion kehitysluokan tulkintaa lasketaan uudistamisrajat. Uudistamisrajana sekä keskiläpimitalle että keski-iälle käytetään tunnuksen sallitun vaihteluvälin keskiarvoa (0,5). Jos kehitysluokka on siemenpuu-, suojuspuumetsikkö tai ylispuustoinen taimikko, asetetaan siemenpuukuviomuuttujan arvoksi 1 ja uudistuskypsästä metsiköstä kertovan muuttujan arvoksi 0. Lopuksi vielä asetettaan siemenpuukuvio_ilman_taimikkoa -muuttujan arvoksi 1, jos kyseessä on siemenpuu- tai suojuspuumetsikkö. *Chain Calculate missing initial variables to stratum* Käytetään ositetason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Siemenpuuositemuuttujan arvoksi asetetaan 1, jos kyseessä on ylispuustoisen taimikkokuvion ylempi osite tai siemen- tai suojuspuukuvion osite. Jos ositteen keskipituus on pienempi kuin 1,3 m, asetetaan taimikkomuuttujan arvoksi 1. Lopuksi lasketaan iän ja pituuden kalibrointikerroin ositteille, joilla keski-ikä ja -pituus on suurempi kuin nolla. Kalibroinnilla pyritään siihen, että simuloinnissa käytettävistä kuvauspuista laskettu keski-ikä ja -pituus olisi sama kuin ositteen keski-ikä ja -pituus alunperin. *Chain Calculate still missing initial stand attributes* Käytetään kuviotason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Lasketaan koivun osuus pohjapinta-alasta. Edelleen lasketaan taimikko-ositteiden lukumäärä. Jos kuviolla ei ole yhtään taimikko-ositetta, asetetaan taimikkokuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0. Simulointiketjut **************** Regeneration ------------ Käytetään puuston uudistamisen toteutukseen ja uudistamisen jälkeisen puuston muuttujien arvojen laskemiseen. Ketjua käytetään tavallisesti jokaisen kasvatusjakson alussa. Sitä voidaan käyttää myös kasvatusjakson lopussa toimenpidemallien jälkeen, jos uudistamistoimenpide halutaan toteuttaa saman vuonna uudistushakkuun kanssa. Tämä tulee kyseeseen erityisesti silloin, kun kasvatusjakso on pitkä (esim. 5 vuotta). Ilman tällaista menettelyä uudistamistoimenpide tulisi toteutettavaksi vasta seuraavalla 5-vuotisjaksolla. *Chain Regenerate clear cutted stand and open area using planting* Käytetään luotaessa avohakatulle alalle tai lähtötiedoissa aukealle alueelle uusi puusto istuttamalla. Uudistettavan kuvion puulaji määräytyy kasvupaikan mukaan. Istutusmallin jälkeen asetetaan kuviotason muuttujille alkuarvoja. Edelleen asetetaan istutuksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. Lasketaan runkoluku, ikä, pohjapinta-ala, tilavuus, kuvion odotettavissa oleva runkoluku ja pääpuulaji ositetietojen avulla. *Chain Calculate attributes to stratum after planting* Käytetään istutuksen jälkeen ositetietojen täydentämiseen. Lasketaan ositteelle ikälisä eli aika, joka kuluu rinnankorkeuden saavuttamiseen. Lasketaan ositteen kuoreton pohjapinta-ala puulajeittaisilla malleilla. *Chain Update variables after planting* Käytetään kasvupaikkaindeksin laskentaan avohakkuun jälkeen. Lasketaan kasvupaikkaindeksi puulajeittaisilla malleilla. *Chain Natural regeneration after seed tree cut* Käytetään luontaisen uudistamisen toteutukseen siemenpuu-, suojuspuu- ja kaistalehakkuin käsitellyille kuvioille. Aluksi asetetaan seuraavalla viiden vuoden jaksolla syntyvien puiden määräksi nolla. Uudistushakkuuta jälkeen lasketaan luontaisesti syntyvien puiden lukumäärä, kun kuvio on määritetty siemenpuu- tai kaistalehakkuukuvioksi, mutta taimiositetta ei vielä ole olemassa. Laskentaa varten tarvitsee kuitenkin määrittää ensin uudistuksessa käytettävä puulaji, jos se puuttuu ja tämän jälken laskea keskimääräinen luontaisesti syntyvän puuston runkoluku kasvupaikan ja puulajin mukaan. Jos edellä laskettu syntyvien puiden lukumäärä on suurempi kuin nolla, seuraavaksi määritetään kuvion pääpuulaji, jos sitä ei ole tiedossa (kaistelehakkuussa pääpuulaji puuttuu). Uudistushakkuun jälkeisen luontaisen uudistamisen seurauksena syntyvä uusi puusto kuvataan viidellä uudella kuvauspuulla. Alussa jokainen kuvauspuu saa viidesosan kuviolle syntyvästä runkoluvusta. Jokaiselle kuvauspuulle määräytyy puulaji seuraavasti: Ensimmäisen kuvauspuun puulaji (pääpuulaji) määräytyy kasvupaikan ja maaperän (kivennäismaa/turvemaa) mukaan. Tämän jälkeen neljä muuta kuvauspuuta saavat puulajin satunnaisluvun avulla. Tietyn puulajin todennäköisyys määräytyy pääpuulajin, kasvupaikan ja maaperän (kivennäismaa/turvemaa) mukaan. Samaa puulajia olevat ositteet summataan yhteen, joten luontaisen uudistamisen seurauksena syntyy aina 1-5 uutta ositetta. Luontaisen uudistamisen jälkeen asetetaan kuviotason muuttujille alkuarvoja. Lopuksi päivitetään luontaisesti syntyneiden sisäänkasvuvaiheessa olevien ositteiden yhteenlaskettu runkoluku. Sisäänkasvuvaihe tarkoittaa vaihetta, jossa osite on jo olemassa, mutta puiden syntyminen tapahtuu vasta tulevina vuosina. *Chain Calculate attributes to natural ingrowth stratum* Käytetään luontaisesti uudistetun kuvion ositetason muuttujien täydentämiseen. Samalla kasvatusjaksolla luontaisesti syntyneille ositteille asetetaan ositetason muuttujien alkuarvoja. Edelleen lasketaan taimikon tuleva syntymävuosi. Tätä varten lasketaan ositteille teoreettinen ikä, joka saa arvon -1 ja -5 väliltä (tämä tarkoittaa, että puut syntyvät ositteelle 1 - 5 vuoden kuluttua). Edelleen lasketaan rinnankorkeuden saavuttamiseen kuluva aika. Lopuksi asetetaan kuoreton pohjapinta-ala nollaksi. *Chain Update N_ingrowth to stratum level* Käytetään luontaisesti syntyneen sisäänkasvuvaiheessa olevan ositteen runkoluvun päivittämiseen. Kun luontaisesti syntyneen ositteen teoreettinen ikä saa arvon nolla, eli on vuosi, jolloin puut syntyvät, siirretään sisäänkasvuvaiheessa olleen ositteen runkoluku ositteen oikeaksi runkoluvuksi. Sisäänkasvuvaiheessa olevan ositteen puiden runkoluku asetetaan nollaksi. Tällöin sisäänkasvuvaiheen haamupuista on tullut oikeita puita. *Chain Update N_ingrowth to stand level* Käytetään luontaisesti syntyneen sisäänkasvuvaiheessa olevan kuvion runkoluvun päivittämiseen. Summataan sisäänkasvuvaiheessa olevien ositteiden runkoluvut kuviotasolle. Päivitetään runkoluku ja odotettavissa oleva runkoluku. Lopuksi, jos kuvion runkoluku on suurempi kuin nolla, asetetaan avoimesta alasta (puuttomasta kuviosta) kertovan muuttujan arvoksi 0. Samoin asetetaan taimettomasta siemenpuukuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0, jos sisäänkasvuvaiheessa olevien puiden runkoluku on suurempi kuin nolla. Tämän avulla voidaan päätellä, että kuviolle on syntymässä puita. Grow seedling stratum --------------------- Käytetään taimikko-ositteen kasvatukseen sekä tietojen päivittämiseen kasvatuksen jälkeen. *Chain Grow seedling stratum* Käytetään kasvattamaan taimikkoa. Asetetaan muuttujan puut_juuri_generoitu oletusarvoksi 0. Asetetaan tilavuus_vanha muuttujan arvoksi ositteen tilavuus ennen kasvatusta. Määritetään onko kyseessä taimikko-osite. Jos kyseessä on taimikko, jossa puita ei ole vielä generoitu ja teoreettinen ikä on nolla, asetetaan ei mäntyositteelle muuttujan arvoja. Edelleen lasketaan mäntyositteelle, jonka keskipituus on alle 1,3 m rinnankorkeusläpimitan referenssiarvo, kun rinnankorkeus saavutetaan. Edelleen lasketaan vuotuinen pituuskasvu ja kasvatetaan ositteen keskipituutta ja päivitetyn keskipituuden perusteella lasketaan valtapituus. Muulle kuin männyn taimikko-ositteelle lasketaan kasvuprosentti ja kasvatetaan sen jälkeen ositteen valtapituutta, pohjapinta-alaa, tilavuutta, keskiläpimittaa ja -pituutta sekä lasketaan kuoreton pohjapinta-ala (koivulla kasvatetaan kuorellista pohjapinta-alaa ja lasketaan tämän jälkeen kuoreton pohjapinta-ala, kuusella kasvatetaan myös kuorellista pohjapinta-alaa, mutta lasketaan ensin kuoren pohjapinta-ala ja sitä kautta kuoreton pohjapinta-ala). Jos keskipituus saavuttaa 1,3 m, lasketaan ositteelle keskiläpimitta. Seuraavaksi muodostetaan ositteelle pituusjakauma ja lasketaan kuvauspuille läpimitat. Asetetaan muuttujien puut_generoitu, puut_juuri_generoitu ja normaalijakauma arvoiksi 1. Lopuksi lasketaan kuvauspuiden lukumäärä. *Calculate tree variables to just generated tree* Käytetään laskettaessa muuttujien arvoja juuri luoduille puille. Jos ositteelle on juuri luotu puut, asetetaan jokaisen kuvauspuun rinnakorkeusikä ositteen iän ja rinnankorkeuteen kasvamiseen kuluvan ajan perusteella. Jos rinnankorkeusikä saa negatiivisen arvon, asetetaan sen arvoksi nolla. Edelleen asetetaan puutason muuttujille alkuarvoja. Jos puun läpimitta on suurempi kuin nolla, lasketaan yksittäisen kuvauspuun poikkileikkausala rinnankorkeudelta. Edelleen lasketaan jakauman jokaisen läpimittaluokan poikkileikkausala. Lisäksi lasketaan jokaisen yksittäisen kuvauspuun poikkileikkausala neliömetreinä. Edelleen lasketaan puun kannonkorkeusläpimitta, jonka jälkeen voidaan laskea puun kasvutilan minimi puulajeittaisilla malleilla. Lopuksi lasketaan puun tilavuus. *Chain Update attribute values in stratum level* Käytetään mäntyositteen muuttujien arvojen päivitykseen, kun ositteelle on juuri luotu puut. Lasketaan keskiläpimitta, pohjapinta-ala, kuoreton pohjapinta-ala, tilavuus ja rinnakorkeusikä. *Chain Update attribute values in comp_unit level* Käytetään kuviotietojen päivitykseen taimikon kasvatuksen jälkeen. Päivitetään kuoreton pohjapinta-ala. Asetetaan puhdas_taimikko -muuttujan oletusarvoksi 0. Lasketaan puut_generoitu -muuttujan summa. Jos yhdellekin kuvion ositteista on jo luotu puut, asetetaan puut_generoitu -muutujan arvoksi 1. Jos taas puita ei ole luotu vielä yhdellekään ositteista, asetetaan puhdas_taimikko -muuttujan arvoksi 1. Asetetaan tilavuus_vanha muuttujalle arvoksi ositteen tilavuus ennen tilavuuden päivitystä. Grow stratum ------------ Käytetään ositteen puuston kasvattamiseen, kun ositteen keskipituus on ylittänyt rinnankorkeuden. *Chain Grow stratum* Käytetään puuston ositetunnusten kasvun ennustamiseen puulajeittaisilla malleilla, kun ositteelle ei ole juuri luotu puita. Tätä ennen kuitenkin asetetaan valtapituus_ennen_kasvua -muuttujan arvoksi sen hetkinen valtapituus. Kasvumallit on jaettu ositteen varhaiskasvatusmalleihin ja varttuneen puuston kasvumalleihin. Männylle käytetään varhaiskasvatukseen ennustemalleja, mutta muilla puulajeilla on käytössä tavoitetaimikkomallit. Jokaisen puulajin kohdalla ensin määritetään onko kyseessä varttunut taimikko-osite. Varttuneelle taimikko-ositteelle lasketaan kasvuprosentti, kun puulaji on muu kuin mänty, ja kasvatetaan sen jälkeen ositteen valtapituutta, pohjapinta-alaa, tilavuutta, keskiläpimittaa ja -pituutta sekä lasketaan kuoreton pohjapinta-ala (koivulla kasvatetaan kuorellista pohjapinta-alaa ja lasketaan tämän jälkeen kuoreton pohjapinta-ala, kuusella kasvatetaan myös kuorellista pohjapinta-alaa, mutta lasketaan ensin kuoren pohjapinta-ala ja sitä kautta kuoreton pohjapinta-ala). Varttuneen männyn taimikko-ositteen tapauksessa lasketaan valtapituus, pohjapinta-ala, valtapuiden keskiläpimitta, tilavuus, kuoreton pohjapinta-ala, keskiläpimitta ja keskipituus. Jos kyseessä on varttunut puusto-osite lasketaan havupuulla kasvu kasvupaikoittain valtapituudelle, jonka jälkeen päivitetään keskipituus sekä asetetaan ennen kasvatusta ollut pohjapinta-ala pohjapinta-ala_vanha -muuttujan arvoksi. Edelleen lasketaan pohjapinta-alan kasvu (havupuilla lasketaan kuorettoman ja lehtipuilla kuorellisen pohjapinta-alaa kasvu) ja lasketaan kuoren pohjapinta-ala, muotoluku sekä lopuksi tilavuus. Lehtipuilla asetetaan ennen kasvun laskentaa ollut pohjapinta-ala pohjapinta-ala_vanha -muuttujan arvoksi ja sen jälkeen lasketaan pohjapinta-alan, tilavuuden ja valtapituuden kasvu. Edelleen lasketaan keskipituus. Update basic attributes ----------------------- Käytetään tietojen päivittämiseen kasvatuksen jälkeen. *Chain Update stratum variables* Käytetään ositetason muuttujien arvojen kasvatukseen. Varhaiskasvatusvaiheen ohittaneelle ositteelle päivitetään eri muuttujien arvoja riippuen puulajista. Havupuilla päivitetään valtapituus, kuoreton pohjapinta-ala ja lopuksi lasketaan vielä kuorellinen pohjapinta-ala. Lehtipuilla päivitetään valtapituus, kuorellinen pohjapinta-ala ja lopuksi vielä lasketaan kuoreton pohjapinta-ala. Lehtipuilla lisäksi päivitetään tilavuus. Lopuksi kaikille puulajeille lasketaan vielä keskiläpimitta. *Chain Update comp_unit variables* Käytetään kuviotason muuttujien arvojen päivitykseen kasvatuksen jälkeen. Kun kyseessä ei ole puhdas taimikkokuvio, päivitetään keskiläpimitta ja -pituus, pohjapinta-ala, kuoreton pohjapinta-ala, koivun osuus pohjapinta-alasta, runkoluku, valtapituus, ikä ja pääpuulaji. Puhtaalle taimikkokuviolle päivitetään ikä, keskipituus ja valtapituus. Lopuksi päivitetään kaikille kuviolle tilavuus, aritmeettinen keskipituus, kuvauspuiden lukumäärä ja valtapuiden keskiläpimitta sekä nollataan keskiläpimitta, pohjapinta-ala ja kuoreton keskiläpimitta, jos keskipituus on alle 1,3 m. *Chain Update percentage of birch and Age to stratum level* Käytetään ositetason muuttujien arvojen päivitykseen kasvatuksen jälkeen. Päivitys tehdään hieman eri tavalla puulajista riippuen. Jos kyseessä on koivuosite, päivitetään koivun osuus koko kuvion pohjapinta-alasta. Lasketaan rinnankorkeusikä ja kasvatetaan ikää lisäämällä siihen simuloinnin aika-askeleen pituus. Nollataan ikä rinnankorkeudelta, jos sen arvo laskennassa on mennyt negatiiviseksi. Lehtipuuositteelle lasketaan ikä kannonkorkeudelta ja kasvatetaan ikää lisäämällä siihen simuloinnin aika-askeleen pituus. Nollataan ikä kannonkorkeudelta, jos sen arvo laskennassa on mennyt negatiiviseksi. Edelleen kasvatetaan biologista ja teoreettista ikää lisäämällä ikään simuloinnin aika-askeleen pituus. Päivitetään bioenergian keruussa ositteesta keräämättä jätettävien kantojen lukumäärä ositteen ja kuvion pohjapinta-alan suhteen perusteella. Lasketaan painotusmuuttuja runkoluku kertaa keskipituus. Lopuksi nollataan suhteellisen ja absoluuttisen tilavuuskasvun kertovien muuttujien arvot ja lasketaan näille muuttujille uudet arvot sekä asetetaan runkoluku_vanha -muuttujan arvoksi ositteeen runkoluku taimikonhoitomallia varten. *Chain Update stand Age* Käytetään biologisen iän sekä tilavuuskasvun päivittämiseen kuviotasolle. Asetetaan kuvion biologiseksi iäksi sen ositteen ikä, jonka pohjapinta-ala on suurin. Lasketaan kuvion ositteiden lukumäärä. Nollataan suhteellisen ja absoluuttisen tilavuuskasvun kertovien muuttujien arvot ja lasketaan näille muuttujille uudet arvot. Edelleen asetetaan hieskoivusta pääpuulajina kertovan muuttujan arvoksi 1, jos pääpuulaji on hieskoivu. Lopuksi asetetaan bioenergian keruuta varten kerää_kannot ja kerää_oksat -muuttujien arvoksi 0, jos kuvion pääpuulaji ei ole bioenergian keruuseen sopiva. *Chain Whether stratum belongs to upper storey* Käytetään tulkittaessa ei-taimikko-ositteen kuulumista puustojaksoihin kasvatuksen jälkeen. Lasketaan kuuluuko osite ylempään jaksoon. Ositteen kuuluminen ylempään jaksoon tulkitaan vertaamalla kuvion aritmeettista keskipituutta ositteen pohjapinta-alalla painotettuun keskipituuteen. *Chain Calculate attributes if stand is two-storey* Käytetään kuviotason muuttujien täydentämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Ositteiden tietoja käyttäen tulkitaan onko kuvio kaksijaksoinen. Kaksijaksoisilla kuvioilla lasketaan sekä ylempään että alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos eri ositteisiin kuulumisen tulkinnan kanssa on ollut ongelmia eli ylemmän tai alemman jakson ositteiden lukumäärää ei ole laskettu (esim. kaikki ositteet kuuluvat ylempään jaksoon, siis kyseessä on yksijaksoinen kuvio), asetetaan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumääräksi nolla. Tällöin myös kaksijaksoisuudesta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 0 eli kuvio tulkitaan yksijaksoiseksi. *Chain Update upper-storey attribute if problems defining two-storey stand* Käytetään, kun kaksijaksoisuuden määrittelyn kanssa on ollut ongelmia puustoisella kuviolla kasvatuksen jälkeen. Tällöin myös ositetasolla virheellinen tieto kuulumisesta ylempään jaksoon korjataan. *Chain Update development and age class, since thinning and since drainage to comp_unit* Käytetään kehitys- ja ikäluokan sekä harvennuksesta ja ojituksesta kuluneesta ajasta kertovien muuttujien päivitykseen. Jos harvennus on toteutettu vähintään kerran ja harvennus ei ole tehty kuluvalla simulointijaksolla, päivitetään harvennuksesta kuluneen ajan kertova muuttuja. Samoin päivitetään ojituksesta kuluneen ajan kertova muuttuja, jos ojitus on tehty vähintään kerran, mutta ojitus ei ole tehty kuluvalla simulointijaksolla. Kehitysluokan laskemista varten asetetaan ensin keskiläpimitan arvoksi nolla, jos keskiläpimitta puuttuu. Asetetaan edellisellä simulointijaksolla laskettu kehitysluokkamuuttujan arvo vanha kehitysluokka -muuttujan arvoksi. Jos kuviolla ei ole ositetasoa, on kyseessä avoin uudistusala. Tällöin asetetaan aukeamuuttujan arvoksi 1 ja kehitysluokaksi aukea ala (1). Jos kyseessä on puustoinen kuvio, lasketaan ensin kaksijaksoiselle kuviolle ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden keski-iät. Edelleen lasketaan näiden eri jaksojen välinen ikäero kehitysluokkamallia varten. Ikäeroa käytetään tulkittaessa onko kyseessä ylispuustoinen taimikko. Jos kuvio on yksijaksoinen eli ikäeromuuttujalle ei ole laskettu arvoa, asetetaan ikäeromuuttujan arvoksi nolla. Kehitysluokan laskemiseksi määritellään käytettävät uudistamisrajat. Edelleen lasketaan kuvion ikäluokka. Ensin asetetaan kuvion ikä nollaksi, jos se puuttuu. Jos kyseessä on avoin uudistusala, ikäluokka on myös nolla. Tällöin asetetaan myös aukeasta kertovan muuttujan arvoksi 1. Lopuksi lasketaan puustoisen kuvion ikäluokka. Generate trees -------------- Käytetään, kun halutaan tuottaa metsikön keskitunnustiedoista puutason tietoa kuvauspuiden käyttöä varten toimenpidemalleissa. *Chain Clear tree objects* Käytetään puustoiselle kuviolle mahdollisten puutason tietojen tuhoamiseen. Ositteelta hävitetään puutason kaikki muuttujat ja niiden tiedot, jotta uuden jakaumamallin tietoja ei sekoitettaisi vanhan jakaumamallin tietoihin, jos sellainen on olemassa. *Chain Generate trees* Käytetään jakaumamallien muodostamiseen puustoisella kuviolla. Asetetaan runkoluku_mitattu -muuttujan arvoksi 0, jos muuttujalla ei vielä ole arvoa. Malliketjussa tehdään jako keskitunnuksien perusteella iso- ja pienipuustoisiin ositteisiin. Pienille puustoille (määritetään keskiläpimitan mukaan) lasketaan pituusjakauma suoraan, mutta varttuneemman puuston kohdalla läpimittajakaumamallin valinta riippuu puulajista, maaperästä (mineraali- vai turvemaa), kehitysluokasta, sekä siitä, onko puuston runkoluku mitattu. Pienille puille laskettavan pituusjakauman yhteydessä ennustetaan myös puiden läpimitat. Jos ositteen puut muodostetaan pituusjakaumalla, päivitetään taimikko-ositteesta kertovan muuttujan arvo. Tätä varten lasketaan ositteella olevien alle 1,3 m pitkien puiden lukumäärä. Edelleen normaalijakaumamuuttujan arvoksi asetetaan 1. Läpimittajakauman muodostamisen jälkeen asetetaan taimikko-ositteesta kertovan muuttujan arvoksi 0. Puiden muodostamisen jälkeen asetetaan puut_generoitu -muuttujan arvoksi 1. Lopuksi asetetaan vielä runkoluku_mitattu -muutujan arvoksi 1, jotta seuraavalla laskentakerralla runkoluku pysyisi samana. *Chain Update seedling_below13 to stand level and calculate age class* Käytetään taimikkokuviomuuttujan päivittämiseen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Lasketaan taimikko-ositteiden lukumäärä. Jos kuviolla on yksikin taimikko-osite, asetetaan taimikkokuviosta kertovan muuttujan arvoksi 1. Lopuksi lasketaan kuvion ikäluokka. Ikäluokan määritystä varten lasketaan kuvion keski-ikä. Jos kyseessä on taimikkokuvio, kuvion keski-iäksi valitaan sen ositteen ikä, jonka runkoluku on suurin, muuten iäksi asetetaan pohjapinta-alaltaan suurimman ositteen ikä. Generate tree attributes ------------------------ Käytetään puiden luonnin jälkeen täydentämään toimenpiteiden yhteydessä apteerauksessa tarvittavia puutason tietoja. *Chain Generate tree attributes* Käytetään puutason muuttujien täydentämiseen kuvauspuiden luonnin jälkeen. Malliketjulla lasketaan puulajeittaisilla malleilla läpimittajakaumalla luoduille kuvauspuulle pituus ja ikä. Lisäksi lasketaan yksittäisen puun ja läpimittaluokan pohjapinta-ala sekä kannonkorkeusläpimitta. Edelleen asetetaan rinnankorkeusikä ositteen keski-iän ja rinnankorkeuden saavuttamiseen kuluvan ajan perusteella. Päivitetään rinnankorkeusikä. Jos tämän jälkeen rinnankorkeusikä on negatiivinen, se asetetaan nollaksi. Lopuksi lasketaan puun tilavuus. *Chain Calculate volume* Käytetään tilavuuden summaamiseen ositetasolle. Ensin asetetaan valtapituus_ennen_kasvatusta -muuttujan arvoksi ositteen valtapituus. Muuttujaa käytetään kasvumallien valintaan. Ositteen tilavuus lasketaan, jos ositteen puusto on sellainen, että kasvatukseen tullaan käyttämään taimikon kasvumalleja tavoitetaimikkokasvatuksen sijasta. Tällä hetkellä tällaiset mallit on olemassa vain männylle. *Chain Calculate the value of growing stock on stratum level* Käytetään ositteen puuston arvon sekä puustavaralajijakauman ja bioenergiaksi käytettävien kantojen ja hakkuutähteen määrän laskemiseen. Asetetaan kuvion ositteen puuston oletusarvoksi nolla. Jos kuvion kehitysluokka on jokin muu kuin aukea uudistusala tai nuori taimikko ja kyseessä ei ole taimikko-osite, lasketaan ositteen puuston arvo, puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä. *Chain Calculate the value of growing stock on stand level* Käytetään kuvion puuston arvon määrittämiseen. Aluksi asetetaan kuvion puuston oletusarvoksi nolla. Tämän jälkeen summataan ositteiden puustojen arvot yhteen ja näin saadaan kuvion puuston arvo. Calculate stand value growth ---------------------------- Käytetään kuvion puuston arvon määrittämiseen ja sitä kautta arvokasvun laskemiseen. Tuottaa samalla myös puutavaralajijakauman mukaanlukien oksista ja latvoista sekä kannoista ja juurista kertyvän bioenergian. Tätä ketjua voidaan käyttää myös aineiston täydennysketjujen yhteydessä ilman puuston kasvatusta. Arvokasvun laskennan saa kytkettyä pois päältä jättämällä tämän ketjun pois simuloinnista. *Chain Calculate the value of growing stock on stratum level* Käytetään ositteen puuston arvon sekä puustavaralajijakauman ja bioenergian määrän laskemiseen. Jos kuvion kehitysluokka on jokin muu kuin aukea uudistusala tai nuori taimikko ja kyseessä ei ole taimikko-osite, lasketaan ositteen puuston arvo ja puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä. *Chain Calculate the stand value growth* Käytetään kuvion puuston arvokasvun määrittämiseen. Aluksi asetetaan kuvion arvokasvu, suhteellinen arvokasvu sekä keskimääräinen suhteellinen arvokasvu nollaksi ja edellisellä laskentajaksolla laskettu puuston arvo puuston arvo ennen kasvatusta -muuttujan arvoksi. Jos kuvion kehitysluokka on varttunut taimikko, nuori- tai varttunut kasvatusmetsikkö tai uudistuskypsä metsikkö, päivitetään laskentahetken puuston arvo summaamalla ositteiden puustojen arvot yhteen. Lopuksi lasketaan kasvu absosuuttisena sekä suhteellisena sekä viiden vuoden keskimääräinen arvokasvu. Calculate stand productive value -------------------------------- Käytetään kuvion tuottoarvon laskentaan. Tätä ketjua voidaan käyttää myös aineiston täydennysketjujen yhteydessä ilman puuston kasvatusta. Tuottoarvon laskennan saa kytkettyä pois päältä jättämällä tämän ketjun pois simuloinnista. *Chain Calculate productive value* Käytetään kuvion maan ja puuston tuottoarvon laskentaan. Kun kyseessä on puustoinen kuvio ja luontaisen uudistamisen sisäänkasvuvaihe ei ole käynnissä, nollataan puulajeittaiset pohjapinta-alat ja runkoluvut kuviolla kertovien muuttujien arvot. Tämän jälkeen lasketaan näille muuttujille uudet arvot. Tuottoarvo lasketaan puulajeittaisilla pohjapinta-aloilla painottaen. Lasketaan sekä paljaan maan että puuston tuottoarvo. Mineraali ja turvemaalle laskenta tehdään samalla mallilla, mutta turvemaan tuottoarvoa on mahdollista laskea kertoimella. Puuttoman kuvion puuston tuottoarvoksi asetetaan nolla. Calculate biomass ----------------- Käytetään kuvion puuston biomassan määrittämiseen. Biomassojen laskennan saa kytkettyä pois päältä jättämällä tämän ketjun pois simuloinnista. *Chain Calculate biomass of tree* Käytetään puun eri osien biomassan määrittämiseen. Jos kyseessä on ei-taimikko-osite, lasketaan puun eri osien biomassat. Toimenpideketjut **************** Harvests -------- Käytetään hakkuiden toteuttamiseen. *Chain Final harvests* Käytetään päätehakkuiden toteuttamiseen simuloinnissa, kun kyseessä on puustoinen kuvio, mutta ei puhdas taimikko. Ensin lasketaan keinollisesti syntyneen kuvion keski-ikä, jos taimikonhoitoa tai harvennusta ei ole vielä tehty. Edelleen, jos kyseessä ei ole siemenpuu- tai kaistalehakkuukuvio, lasketaan ensin uudistamisrajat ja tulkitaan tämän jälkeen, onko kuvio uudistuskypsä. Uudistamisrajat voidaan määrittää Metsätalouden kehittämiskeskus tapion uudistussuositusten keskiläpimitta- ja ikätunnuksen ala- ja ylärajan välille. Jos kuvio on uudistuskypsä, asetetaan uudistuskypsyydestä kertovan muuttujan arvoksi 1. Päivitetään muuttujan arvo, joka kertoo kuinka monella vuodella uudistamisraja on ylitetty. Tämän muuttujan avulla on mahdollista toteuttaa viivästetty uudistushakkuu optimointia varten. Jos uudistamiskypsyydestä kertovalla muuttujalla ei ole vielä arvoa, asetetaan arvoksi 0. Päätehakkuu tehdään, jos kuvio on metsämaata, uudistushakkuukelpoinen, valtapituus on riittävä suhteessa kasvupaikkaan ja edellisestä hakkuusta on kulunut riittävästi aikaa. Ennen hakkuuta lasketaan kuvauspuiden lukumäärä ja valtapuiden keskiläpimitta. Päätehakkuu tehdään avohakkuuna, jos kyseessä on rehevä (MT+) kivennäismaan kuvio pääpuulajista riippumatta tai vähäravinteinen (VT-) pääpuulajiltaan muu kuin mäntykuvio (todennäköisesti kasvupaikalle sopimaton puulaji). Kun hakkuu on tehty, uudistuskypsästä kuviosta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 0. Turvemaiden reheville (MT+) korpi tai lettokuusikoille tehdään avohakkuu. Avohakkuun jälkeen asetetaan uudistuskypsästä kuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0. Kivennäismaiden vähäravinteisille (VT-) kuviolle ja turvemaan keskiravinteisille ja huonommille (MT-) räme- ja nevakuviolle tehdään siemenpuuhakkuu, kun pääpuulaji on mänty. Kun hakkuu on tehty, asetetaan uudistushakkuukypsästä kuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0 ja määritetään uudistettava puulaji. Jos edelleenkään uudistuskypsää turvemaakuviota ei ole uudistushakattu epätavallisen pääpuulaji/kasvupaikkayhdistelmän vuoksi, kuvio avohakataan. Lopuksi vielä asetetaan uudistuskypsä -muuttujan arvoksi 0. *Chain Update comp_unit after clearcut or stripcut* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen avo- tai kaistalehakkuun jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Samalla simulointijaksolla avohakkuun kanssa nollataan kuviontason muuttujien arvoja. Lisäksi nollataan kuoreton pohjapinta-ala. Poistetaan vielä kuviolle mahdollisesti jääneet jättöpuut. Edelleen asetetaan aukea-muuttujan arvoksi 1, kehitysluokaksi avoin_uudistusala ja kuvion puuston arvoksi nolla. Lopuksi, jos hakkuu tehtiin kaistalehakkuuna, tulee uudistamistavaksi luontainen uudistaminen. *Chain Update stratum after seedtree or sheltertree cut* Käytetään ositetietojen päivittämiseen siemen- tai suojuspuuhakkuun jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Jos siemen- tai suojuspuuhakkuu on tehty samalla simulointijaksolla, päivitetään ositteen pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, tilavuus, kuvauspuiden lukumäärä, ositteen puuston arvo, puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä ja kuoreton pohjapinta-ala. Lopuksi asetetaan siemenpuuositteesta kertovan muuttujan arvoksi 1 ja asetetaan ylemmästä jaksosta kertovan muuttujan arvoksi 0. *Chain Update comp_unit after seedtree or sheltertree cut* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen siemen- tai suojuspuuhakkuun jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Jos siemen- tai suojuspuuhakkuun on tehty samalla simulointijaksolla, päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, koivun osuus pohjapinta-alasta, valtapuiden keskiläpimitta ja kuoreton pohjapinta-ala. Edelleen asetetaan siemenpuukuviomuuttujan arvoksi 1, nollataan kuviotason muuttujien arvoja sekä asetetaan taimettomasta siemenpuukuviosta kertovan muuttujan arvoksi 1. Uudistamistavaksi tulee luontainen uudistaminen. Edelleen päivitetään kuvion kehitysluokka. Sitä varten asetetaan ennen toimenpiteen toteutusta ollut kehitysluokka vanha_kehitysluokka -muuttujan arvoksi, eri jaksojen ikäeroksi 0 ja lasketaan uudistamisrajat. Lopuksi päivitetään kuvion puuston arvo. *Chain Remove seed trees* Käytetään siemenpuiden poistoon simuloinnissa, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Sekä männyn siemenpuu- että kuusen suojuspuukuvioilta poistetaan siemen- ja suojuspuut, kun uudistushakkuusta on kulunut tietty aika. Jos simulointiaineistossa on alussa siemenpuukuviota, joilla on jo taimiainesta, siemenpuut poistetaan, kun kuviolla on taimiaineista tietty määrä. *Chain Update comp_unit after removing seed trees* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen siemenpuiden poiston jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Samalla simulointijaksolla siemenpuiden poiston kanssa asetetaan ensin puhtaasta taimikkokuviosta kertovan muuttujan oletusarvoksi 1. Jos kuitenkin kuviolla on muitakin kuin taimikko-ositteita, asetetaan puhdas taimikko -muuttujan arvoksi 0. Siemenpuukuvio -muuttujan arvoksi asetetaan 0. Päivitetään kuvion runkoluku, kuoreton pohjapinta-ala, odotettavissa oleva runkoluku, ikä, ositteiden lukumäärä ja aritmeettinen keskipituus. Edelleen nollataan kuviotason muutujien arvoja ja päivitetään taimikkokuviosta kertovan muuttujan arvo. Jos siemenpuiden poiston jälkeen kuviolla on puhdas taimikko, päivitetään pääpuulaji, keski- ja valtapituus sekä nollataan kuviotason muuttujien arvoja. Jos jäljelle jäävä puusto ei ole puhdas taimikko, päivitetään pohjapinta-ala, pääpuulaji, tilavuus, keskiläpimitta, keski- ja valtapituus, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä ja suhteellinen tiheys. Edelleen päivitetään valtapuiden keskiläpimitta ja latvussuhde, jos kuvion pääpuulaji on mänty. Edelleen päivitetään kuvion kehitysluokka. Sitä varten asetetaan ennen toimenpiteen toteutusta ollut kehitysluokka vanha_kehitysluokka -muuttujan arvoksi, eri jaksojen ikäeroksi 0 ja lasketaan uudistamisrajat. Lopuksi asetetaan kuvion puuston arvoksi nolla. *Chain Thinnings* Käytetään harvennusten toteuttamiseen simuloitaville kuvioille, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Harvennusmallia varten lasketaan leimaus- ja jäävän puuston rajat, kun kyseessä ei ole puhdas taimikko ja puuston valtapituus on riittävä suhteessa kasvupaikkaan. Harvennusmallin valinta riippuu maantieteellisestä sijainnista (Etelä-, Väli- ja Pohjois-Suomi), kasvupaikasta ja pääpuulajista. Harvennuksen leimausrajaa ja jäävän puuston rajaa on mahdollista säätää Metsätalouden kehittämiskeskus tapion uusien harvennusmallien vaihteluvälin sisällä. Jos kuvion pohjapinta-ala on suurempi kuin harvennusmallin leimausraja, päivitetään muuttuja, joka kertoo kuinka monta vuotta on kulunut harvennusrajan ylittymisestä. Tämän muuttujan avulla on mahdollista toteuttaa viivästetty harvennus optimointia varten. Harvennusmalliketjuun mennään, jos kuvion pohjapinta-ala on suurempi kuin harvennusmallin leimausraja ja on kulunut tietty aika edellisestä harvennuksesta. Tällöin ensin tehdään edeltävä raivaus tietyllä todennäköisyydellä erilaisille kohteille. Ennakkoraivaus tehdään 90 % turvemaan rehevistä (MT+) ensiharvennuskohteista. Kivennäismaalla rehevien (MT+) kuusikoiden ensiharvennuskohteista ennakkoraivataan 20 % ja männiköiden kohteista kaksi kolmasosaa. Bioenergiamallia varten asetetaan kantojen_keruu -muuttujan arvoksi 0 eli estetään kantojen nosto harvennuksessa. Jos kuviota ei ole vielä harvennettu tai jos harvennuksista ei ole tietoa ja puusto on vielä ensiharvennuskokoista, toteutetaan ensiharvennus. Toteutetun harvennuksen jälkeen asetetaan juuri harvennettu -muuttujan arvoksi 1. Edelleen, jos puusto ei ollut ensiharvennuskelpoinen, harvennus toteutetaan muuna harvennuksena. Toteutetun harvennuksen jälkeen asetetaan juuri harvennettu -muuttujan arvoksi 1. Puuston ensiharvennus-/harvennuskelpoisuus tulkitaan valtapituuden ja kasvupaikan mukaan. Harvennusvoimakkuutta ja harvennuksen kohdistusta läpimittajakauman eri kohtiin (ala-/yläharvennus) voidaan säätää harvennusmallin parametrien avulla. *Chain Update stratum after thinning* Käytetään päivitettäessä ositetason muuttujia harvennuksen jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Samalla simulointijaksolla harvennuksen kanssa päivitetään ositteen pohjapinta-ala, keskiläpimitta, runkoluku, kuvauspuiden lukumäärä, tilavuus ja kuoreton pohjapinta-ala. Keskiläpimitan päivityksen yhteydessä tarkistetaan, että harvennuksen yhteydessä keskiläpimitta ei ole muuttunut liikaa (käytännössä rajoitetaan harvennuksesta aiheutuvaa läpimitan kasvua alaharvennuksessa). Lopuksi lasketaan harvennuksen jälkeinen ositteen puuston arvo, puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä. *Chain Update comp_unit after thinning* Käytetään päivitettäessä kuviotason muuttujia harvennuksen jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Samalla simulointijaksolla harvennuksen kanssa päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keski- ja valtapituus, runkoluku, odotettu runkoluku, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä, valtapuiden keskiläpimitta ja kuoreton pohjapinta-ala. Edelleen nollataan harvennusrajan ylittämisestä kuluneen ajan, aika harvennuksesta ja kaksijaksoisuudesta kertovien muuttujien arvot sekä lasketaan kuvion puuston arvo. Lopuksi asetetaan bioenergiamallia varten kantojen_keruu -muuttujan oletusarvoksi 1. Tämä jälkeen asetetaan edelleen muuttujan arvoksi 0, jos kasvupaikka on kantojen nostolle sopimaton. Silvicultural operations ------------------------ Käytetään metsänhoitotoimenpiteiden toteuttamiseen. *Chain Soil preparations after regeneration harvest* Käytetään maanmuokkauksen kustannusten sekä kantojen noston bioenergiatulojen kohdentamiseen uudistushakatuille kuvioille sinä vuonna, kun uudistushakkuu on tehty. Kantojen nosto tehdään 80 % rehevän (MT+) kivennäismaan kuusikkokuvioista. Laikutus tehdään kivennäismaiden reheville (MT+) kuviolle ja yhdelle kolmasosalle turvemaiden keski- ja vähäravinteisista (MT-CT) männyn siemenpuukuvioista. Laikkumätästys tehdään turvemaiden reheville (MT+) avohakkuukuvioille. Äestys tehdään vähäravinteisille (VT-) kivennäismaakuvioille. Toteutetun maanmuokkauksen jälkeen maanmuokkauksesta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 1. *Chain Tending of young stands* Käytetään taimikonhoidon toteuttamiseen tietyssä puuston pituus- ja ikävaiheessa, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Malliketju sisältää sekä varhais- että varsinainen taimikonhoidon toteutuksen. Varhaistaimikonhoito (heinäys ja perkaus) toteutetaan varhaisessa pituusvaiheessa yhdelle kolmasosalle kuusen taimikkokohteista, joilta kannot on nostettu. Samoin 20 % VT-männiköistä tehdään varhaistaimikonhoito ennen varsinaista taimikonhoitoa. Taimikonhoito voidaan uusia tietyn ajan kuluttua edellisestä taimikonhoidosta. Kuitenkin kasvupaikalle on määritelty taimikonhoitokertojen maksimiarvo, jota ei voi ylittää. Taimikonhoidon toteutusvaihe määräytyy kasvupaikan, pääpuulajin ja puuston pituuden mukaan. *Chain Update stratum after tending of young stand* Käytetään päivitettäessä ositetietoja taimikonhoidon jälkeen samalla simulointijaksolla taimikonhoidon kanssa, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Päivitys tehdään hieman eri tavalla puulajista riippuen. Jos kyseessä on mäntyosite ja ositteen pohjapinta-ala on suurempi kuin nolla, päivitetään runkoluku. Edelleen, jos runkoluku on taimikonhoidon seurauksena muuttunut päivitetään pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keskipituus, kuvauspuiden lukumäärä ja kuoreton pohjapinta-ala. Jos kyseessä on on muu kuin mäntyosite ja ositteen pohjapinta-ala on suurempi kuin nolla, päivitetään runkoluku ja lasketaan runkolukukerroin, joka kertoo kuinka paljon runkoluku muuttui taimikonhoidon seurauksena. Edelleen, jos runkoluku on taimikonhoidon seurauksena muuttunut päivitetään pohjapinta-ala ja tilavuus kertomalla muutujan arvo runkolukukertoimella. Edelleen päivitetään kuvauspuiden lukumäärä ja kuoreton pohjapinta-ala. Lopuksi asetetaan runkoluku_mitattu -muuttujan arvoksi 1, jotta seuraavalla laskentajaksolla runkoluku pysyy samana myös jakaumallien käytön jälkeen. *Chain Update comp_unit after tending of young stand* Käytetään päivitettäessä kuviotietoja taimikonhoidon jälkeen samalla simulointijaksolla taimikonhoidon kanssa, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Jos puutaso on olemassa, päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, kuoreton pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, odotettu runkoluku, ositteiden lukumäärä, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä ja valtapuiden keskiläpimitta. Jos puutaso puuttuu, päivitetään keskipituus, runkoluku, odotettu runkoluku ja ositteiden lukumäärä. Tulkitaan ositteiden tietoja käyttäen onko kuvio kaksijaksoinen. Jos kuvio on yksijaksoinen, nollataan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos kuvio on kaksijaksoinen, lasketaan sekä ylempään että alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos eri ositteisiin kuulumisen tulkinnan kanssa on ollut ongelmia eli ylemmän tai alemman jakson ositteiden lukumäärää ei ole laskettu (esim. kaikki ositteet kuuluvat ylempään jaksoon, siis kyseessä on yksijaksoinen kuvio), asetetaan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumääräksi nolla. Tällöin myös kaksijaksoisuudesta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 0 eli kuvio tulkitaan yksijaksoiseksi. Forced operations ----------------- Käytetään toimenpiteiden pakottamiseen kasvun simuloinnin yhteydessä. Pakotetut toimenpiteet saadaan metsätaloussuunnitelman toimenpide-ehdotuksista. Sisältää kaikki järjestelmällä toteutettavat toimenpiteet, niin hakkut kuin hoitotoimenpiteetkin. Jokaista toimenpidemallia varten on oma malliketjukokonaisuutensa. **Forced thinnings** *Chain Calculate thinning limits* Käytetään harvennuksen leimausrajan ja harvennuksen jälkeen jäävän puuston ala- ja ylärajan määrittämiseen. *Chain Forced first thinning* Käytetään pakotetun ensiharvennuksen toteuttamiseen. Harvennusmallin valinta riippuu maantieteellisestä sijainnista (Etelä-, Väli- ja Pohjois-Suomi) ja pääpuulajista. Ennen varsinaista harvennusta asetetaan juuri harvennetusta kuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0. Toteutetun harvennuksen jälkeen asetetaan juuri harvennettu -muuttujan arvoksi 1. *Chain Forced low thinning* Käytetään pakotetun harvennuksen toteuttamiseen alaharvennuksena. Harvennusmallin valinta riippuu maantieteellisestä sijainnista (Etelä-, Väli- ja Pohjois-Suomi) ja pääpuulajista. Ennen varsinaista harvennusta asetetaan juuri harvennetusta kuviosta kertovan muuttujan arvoksi 0. Toteutetun harvennuksen jälkeen asetetaan juuri harvennettu -muuttujan arvoksi 1. *Chain Update stratum after forced thinning* Käytetään päivitettäessä ositetason muuttujia harvennuksen jälkeen. Samalla simulointijaksolla harvennuksen kanssa päivitetään ositteen pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus, valtapituuden kasvu, runkoluku, kuvauspuiden lukumäärä sekä tilavuus. Lopuksi lasketaan harvennuksen jälkeinen puuston arvo, puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä. *Chain Update comp_unit after forced thinning* Käytetään päivitettäessä kuviotason muuttujia harvennuksen jälkeen. Samalla simulointijaksolla harvennuksen kanssa päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keski- ja valtapituus, valtapituus, runkoluku, odotettu runkoluku, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä sekä valtapuiden keskiläpimitta ja latvussuhde. Lopuksi nollataan harvennusrajan ylittämisestä kuluneen ajan, aika harvennuksesta ja kaksijaksoisuudesta kertovien muuttujien arvot sekä lasketaan kuvion puuston arvo. *Chain Calculate productive value* Käytetään kuvion maan ja puuston tuottoarvon laskentaan harvennuksen jälkeen. Lasketaan puulajeittaisilla malleilla sekä paljaan maan että puuston tuottoarvo. Mineraali ja turvemaalle laskenta tehdään samalla mallilla, mutta turvemaan tuottoarvoa on laskettu kertoimella. **Forced clearcut and strip cut** *Chain Forced clearcut* Käytetään pakotetun avohakkuun toteuttamiseen. *Chain Forced stripcut* Käytetään pakotetun kaistalehakkuun toteuttamiseen. Kaistalehakkuun toteuttamisen jälkeen asetetaan kaistalehakkuukuviosta ja taimettomasta luontaisen uudistamisen kuviosta kertovien muuttujien arvoksi 1. *Chain Update comp_unit after forced clearcut or strip cut* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen pakotetun avo- tai kaistalehakkuun jälkeen. Samalla simulointijaksolla avohakkuun kanssa nollataan kuviontason muuttujien arvoja. Poistetaan vielä kuviolle mahdollisesti jääneet jättöpuut. Edelleen asetetaan aukea-muuttujan arvoksi 1, kehitysluokaksi avoin_uudistusala ja kuvion puuston arvoksi nolla. *Chain Calculate productive value* Käytetään kuvion maan ja puuston tuottoarvon laskentaan avo- tai kaistalehakkuun jälkeen. Lasketaan puulajeittaisilla malleilla sekä paljaan maan että puuston tuottoarvo. Mineraali ja turvemaalle laskenta tehdään samalla mallilla, mutta turvemaan tuottoarvoa on laskettu kertoimella. **Forced seedtree position, sheltertree, covertree position and seed/sheltertree removal** *Chain Forced seedtree position* Käytetään pakotetun siemenpuuhakkuun toteuttamiseen. Ennen siemenpuuhakkuun totetuttamista lasketaan valtapuiden keskiläpimitta. Siemenpuuhakkuun jälkeen asetetaan kuvion kehitysluokaksi siemenpuumetsikkö. *Chain Forced sheltertree position* Käytetään pakotetun suojuspuuhakkuun toteuttamiseen. Ennen suojuspuuhakkuun totetuttamista lasketaan valtapuiden keskiläpimitta. Suojuspuuhakkuun jälkeen asetetaan kuvion kehitysluokaksi suojuspuumetsikkö. *Chain Forced covertree position* Käytetään pakotetun verhopuuhakkuun toteuttamiseen. Ennen verhopuuhakkuun totetuttamista lasketaan valtapuiden keskiläpimitta. Verhopuuhakkuun jälkeen asetetaan kuvion kehitysluokaksi suojuspuumetsikkö. *Chain Update stratum after forced seed, shelter or covertree cut* Käytetään ositetietojen päivittämiseen siemen-, suojus- tai verhopuuhakkuun jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Jos siemen-, suojus- tai verhopuuhakkuu on tehty samalla simulointijaksolla, päivitetään ositteen pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, tilavuus, kuvauspuiden lukumäärä ja ositteen puuston arvo, puutavaralajijakauma sekä bioenergiapuun määrä. Lopuksi asetetaan siemenpuuositteesta kertovan muuttujan arvoksi 1 sekä nollataan ositteen puuston arvo ja asetetaan ylemmästä jaksosta kertovan muuttujan arvoksi 0. *Chain Update comp_unit after forced seed, shelter or covertree cut* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen siemen-, suojus- tai verhopuuhakkuun jälkeen, kun kyseessä on puustoinen kuvio. Jos siemen-, suojus- tai verhopuuhakkuu on tehty samalla simulointijaksolla, päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, koivun osuus pohjapinta-alasta, valtapuiden keskiläpimitta ja latvussuhde. Edelleen asetetaan siemenpuukuviomuuttujan arvoksi 1, nollataan kuviotason muuttujien arvoja sekä asetetaan taimettomasta siemenpuukuviosta kertovan muuttujan arvoksi 1. Edelleen päivitetään kuvion kehitysluokka. Sitä varten asetetaan ennen toimenpiteen toteutusta ollut kehitysluokka vanha_kehitysluokka -muuttujan arvoksi, eri jaksojen ikäeroksi 0 ja lasketaan uudistamisrajat. Lopuksi päivitetään kuvion puuston arvo. *Chain Assign seedtree_stratum to 1 for Upper_st stratum* Käytetään kaksijaksoisen kuvion ylemmän jakson määrittämiseen siemenpuuositteeksi. *Chain Forced remove seed trees* Käytetään pakotetun siemenpuiden poiston toteuttamiseen, kun kyseessä on kaksijaksoinen kuvio. *Chain Update comp_unit after forced removing seed trees* Käytetään kuviotietojen päivittämiseen pakotetun siemenpuiden poiston jälkeen. Samalla simulointijaksolla siemenpuiden poiston kanssa asetetaan ensin puhtaasta taimikkokuviosta kertovan muuttujan oletusarvoksi 1. Jos kuitenkin kuviolla on muitakin kuin taimikko-ositteita, asetetaan puhdas taimikko -muuttujan arvoksi 0. Siemenpuukuvio -muuttujan arvoksi asetetaan 0. Päivitetään kuvion runkoluku, odotettavissa oleva runkoluku, ikä, ositteiden lukumäärä ja aritmeettinen keskipituus. Edelleen nollataan kuviotason muutujien arvoja ja päivitetään taimikkokuviosta kertovan muuttujan arvo. Jos siemenpuiden poiston jälkeen kuviolla on puhdas taimikko, päivitetään pääpuulaji, keski- ja valtapituus sekä nollataan kuviotason muuttujien arvoja. Jos jäljelle jäävä puusto ei ole puhdas taimikko, päivitetään pohjapinta-ala, pääpuulaji, tilavuus, keskiläpimitta, keski- ja valtapituus, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä, suhteellinen tiheys sekä valtapuiden keskiläpimitta ja latvussuhde. Edelleen päivitetään kuvion kehitysluokka. Sitä varten asetetaan ennen toimenpiteen toteutusta ollut kehitysluokka vanha_kehitysluokka -muuttujan arvoksi, eri jaksojen ikäeroksi 0 ja lasketaan uudistamisrajat. Lopuksi asetetaan kuvion puuston arvoksi nolla. *Chain Calculate productive value* Käytetään kuvion maan ja puuston tuottoarvon laskentaan siemen-, suojus- tai verhopuuhakkuun tai siemenpuiden poiston jälkeen. Lasketaan puulajeittaisilla malleilla sekä paljaan maan että puuston tuottoarvo. Mineraali ja turvemaalle laskenta tehdään samalla mallilla, mutta turvemaan tuottoarvoa on laskettu kertoimella. **Forced regeneration** *Chain Forced planting* Käytetään pakotetun istutuksen toteuttamiseen. Istutuksen jälkeen asetetaan kuviotason muuttujille alkuarvoja. Edelleen asetetaan istutuksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. Lasketaan runkoluku, ikä, pohjapinta-ala, tilavuus, kuvion odotettavissa oleva runkoluku ja pääpuulaji ositetietojen avulla. *Chain Forced seeding* Käytetään pakotetun kylvön toteuttamiseen. Kylvön jälkeen asetetaan kuviotason muuttujille alkuarvoja. Edelleen asetetaan istutuksesta kertovan muuttujan arvoksi 0. Lasketaan runkoluku, ikä, pohjapinta-ala, tilavuus, kuvion odotettavissa oleva runkoluku ja pääpuulaji ositetietojen avulla. *Chain Forced natural regeneration* Käytetään pakotetun luontaisen uudistamisen toteuttamiseen. *Chain Calculate attributes to stratum after planting or seeding* Käytetään ositetietojen täydentämiseen pakotetun istutuksen tai kylvön jälkeen. Lasketaan rinnankorkeuden saavuttamiseen kuluva aika. Arvo määräytyy sijainnin (kunta), kasvupaikan ja puulajin mukaan. Lisäksi metsämaalle sekä kitu- ja joutomaalle on omat mallinsa. Edelleen kasvatetaan istutetun ositteen keskipituutta ja ikää. Tätä varten lasketaan taimikon vuotuinen pituuskasvu. **Forced regeneration check** *Chain Forced supplemental_planting* Käytetään pakotetun täydennysistutuksen toteuttamiseen. Täydennysistutuksen jälkeen asetetaan istutuksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. Lasketaan runkoluku, ikä, pohjapinta-ala, tilavuus, kuvion odotettavissa oleva runkoluku ja pääpuulaji ositetietojen avulla. *Chain Calculate attributes to stratum after supplemental planting* Käytetään ositetietojen täydentämiseen pakotetun täydennysistutuksen jälkeen. Lasketaan rinnankorkeuden saavuttamiseen kuluva aika. Arvo määräytyy sijainnin (kunta), kasvupaikan ja puulajin mukaan. Lisäksi metsämaalle sekä kitu- ja joutomaalle on omat mallinsa. Edelleen kasvatetaan istutetun ositteen keskipituutta ja ikää. Tätä varten lasketaan taimikon vuotuinen pituuskasvu. *Chain Forced grass suppression* Käytetään pakotetun mekaanisen heinäntorjunnan toteuttamiseen. *Chain Forced chemical grass suppression* Käytetään pakotetun mekaanisen heinäntorjunnan toteuttamiseen. **Forced soil preparation** *Chain Forced scarification* Käytetään pakotetun maanmuokkauksen toteuttamiseen laikuttamalla. Maanmuokkauksen toteuttamisen jälkeen asetetaan maanmuokkauksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. *Chain Forced mounding* Käytetään pakotetun maanmuokkauksen toteuttamiseen laikkumätästämällä. Maanmuokkauksen toteuttamisen jälkeen asetetaan maanmuokkauksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. *Chain Forced harrowing* Käytetään pakotetun maanmuokkauksen toteuttamiseen äestämällä. Maanmuokkauksen toteuttamisen jälkeen asetetaan maanmuokkauksesta kertovan muuttujan arvoksi 1. **Forced tending and management of seedling and young stands** *Chain Forced tending of young stands* Käytetään pakotetun taimikonhoidon toteuttamiseen. Jos kuviolla on olemassa puita, taimikonhoito tehdään aidosti puita poistamalla, muuten kyseessä on taimikon perkaus. *Chain Forced early tending of young stands* Käytetään pakotetun varhaistaimikonhoidon toteuttamiseen. Jos kuviolla on olemassa puita, varhaistaimikonhoito tehdään aidosti puita poistamalla, muuten kyseessä on taimikon perkaus. *Chain Forced cleaning* Käytetään pakotetun perkauksen toteuttamiseen. *Chain Forced improvement_of_young_stand* Käytetään pakotetun nuoren metsän hoidon toteuttamiseen. *Chain Update stratum after forced tending or improvement of young stand* Käytetään päivitettäessä ositetietoja taimikonhoidon tai nuoren metsän kunnostuksen jälkeen samalla simulointijaksolla. Jos ositteen pohjapinta-ala on suurempi kuin nolla, päivitetään pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, tilavuus ja kuvauspuiden lukumäärä. *Chain Update comp_unit after forced tending or improvement of young stand* Käytetään päivitettäessä kuviotietoja taimikonhoidon tai nuoren metsän kunnostuksen jälkeen samalla simulointijaksolla. Jos puutaso on olemassa, päivitetään kuvion pääpuulaji, pohjapinta-ala, tilavuus, keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, odotettu runkoluku, ositteiden lukumäärä, koivun osuus pohjapinta-alasta, kuvauspuiden lukumäärä, valtapuiden keskiläpimitta ja latvussuhde. Jos puutaso puuttuu, päivitetään keskipituus, runkoluku, odotettu runkoluku ja ositteiden lukumäärä. Tulkitaan ositteiden tietoja käyttäen onko kuvio kaksijaksoinen. Jos kuvio on yksijaksoinen, nollataan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos kuvio on kaksijaksoinen, lasketaan sekä ylempään että alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumäärät. Jos eri ositteisiin kuulumisen tulkinnan kanssa on ollut ongelmia eli ylemmän tai alemman jakson ositteiden lukumäärää ei ole laskettu (esim. kaikki ositteet kuuluvat ylempään jaksoon, siis kyseessä on yksijaksoinen kuvio), asetetaan ylempään ja alempaan jaksoon kuuluvien ositteiden lukumääräksi nolla. Tällöin myös kaksijaksoisuudesta kertovan muuttujan arvoksi asetetaan 0 eli kuvio tulkitaan yksijaksoiseksi. **Forced clearing** *Chain Forced clearing* Käytetään pakotetun raivauksen toteuttamiseen. *Chain Forced clearing_before_harvest* Käytetään pakotetun ennakkoraivauksen toteuttamiseen. **Forced pruning** *Chain Forced pruning* Käytetään pakotetun pystykarsinnan toteuttamiseen. **Forced ditching** *Chain Forced ditch cleaning* Käytetään pakotetun kunnostusojituksen toteuttamiseen. **Forced fertilization** *Chain Forced fertilization* Käytetään pakotetun kasvatuslannoituksen toteuttamiseen. *Chain Forced vitality fertilization* Käytetään pakotetun terveyslannoituksen toteuttamiseen.